ASBESTIKARTOITUS - Kartoitus tulee tehdä ennen korjaustöiden käynnistämistä ennen vuotta 1994 rakennettuihin kiinteistöihin, joissa aiotaan tehdä purkutöitä.
ASBESTIPURKU - Purkutyöt tehdään huolellisesti ja turvallisesti siten, että asbestista ei aiheudu urakoitsijalle saati muille kohteen käyttäjille terveydellistä haittaa.
Etelä-Suomen Erikoispuhdistus toteuttaa myös homepurkutyöt sekä muut purku-urakat, joissa vaaditaan pölytöntä työskentelytapaa. Tehdessämme tämän kaltaisia purkutöitä, pidämme aina hyvää huolta työkohteen sekä sitä ympäröivän tilan eristyksestä osastoimalla ja alipaineistamalla sen. Näin homeitiöt tai muut haitta-aineet eivät pääse leviämään hengitysilmaan eikä kohteen muihin tiloihin, jolloin niitä ei tarvitse sulkea pois käytöstä. Oma työturvallisuutemme sekä muiden tilassa oleskelevien turvallisuus on meille itsestään selvä asia. Pyydä tarjous homepurkutyöstä tai muusta haitta-ainesaneerauksesta alueilla Forssa, Helsinki, Hämeenlinna, Riihimäki, Hyvinkää, Salo tai muu Etelä-Suomi.
Palvelemme homepurku- ja asbestipurkutöissä pääasiassa rakennusalan liikkeitä, taloyhtiöitä ja kuntia Forssan, Helsingin, Hämeenlinnan, Hyvinkään, Riihimäen ja Salon alueilla sekä muualla Etelä-Suomessa. Olemme luotettava, asbestitöihin erikoistunut kumppani, jonka ammattitaitoon voi luottaa niin pienissä kuin suuremmankin luokan saneeraushankkeissa. Myös kokonaisvaltaiset purkutyöt kuuluvat osaamiseemme. Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää tulevasta korjausurakastasi!